Tauski, teutonin tarina

Ohje: Tänne mä alan kirjoittamaan mun tarinaa, joten kommentoikaa mieluiten tuolla yleisen keskutelun puolella.

Osa 1: Alku

Teutonien kylässä asui poika nimeltä Tauski. Hän täyttäisi kuukauden päästä kuusitoista vuotta ja hänellä oli ammatin valinta edessä. Vaihtoehtoina oli ase- tai haarniskaseppä, maanviljelijä, puunhakkaaja ja muita teutoneille välttämättömiä ammatteja. Tauski kuitenkin tiesi, miksi hän halusi ryhtyä. Hän halusi sotilaaksi, eli huippuunsa koulutetuksi nuijamieheksi. Hänen isänsä ja äitinsä olivat hyvin ylpeitä pojastaan. Sillä Tauskin isä oli ollut mukana suuressa teutonisodassa. Hänen oli kuitenkin valitettavasti luovuttava lupaavasta urastaan sotilaan kallonmurtuman takia.

Tauski täytti lopulta kuusitoista vuotta. Hänet vietiin kasarmille koulutukseen. "No niin te tyhmät ruipelot! Tänään teirän on aika hokata kui nuijaa käytettää." Karjui komentaja. "Teirän tulee tietöö, kuinka hutkasta nuijalla. Saatte harajotella tohon pölkkyyn." komentaja mölisi. Jokaiselle pojalle annettiin raskas nuija ja he tekivät niinkuin käskettiin. Pojat menivät jonoon ja vuorotellen humauttivat nuijaa oikeaoppisesti päänsä yli. Kun tuli tauskin vuoro, hän oli tutkinut muiden tapaa. Roomalaiskypärää päässä pitävä puu-ukko oli saanut vain kypäränsä ruttuun, ei muuta. Tauski keskittyi ja humautti ukko vaakalyönnillä, niin että pää lähti irti. Komentaja katsoi ällistyneenä. "Kui sää ton teit?" komentaja kysyi. "Emmä tiiä. Mää vaan paukautin nii lujaa ku mää vaa kykenin." Tauski vastasi hieman epäröiden. "Jaa, vai nii sää teit. No hyvi kyl mätkäytit tota roomalaiskoiraa." komentaja kehui.

Tauski oli ylpeä itsestään. Hän oli saanut komennon eliittijoukkoihin, koskä hän oli keksinyt ennennäkemättömän hienon mäjäytys tyylin. Tauski oli nyt sotilas ja pääsisi mukaan ryöstö retkille. Hän alkoi tehdä heti omaa nuijaansa, koska teutoneiden tapana oli tehdä oma nuijansa itse. Silloin siitä tuli juuri oikeanlainen. Tauski valitsi nuijaansa mahdollisimman kovan puun, se oli kovempi kuin hänen päänsä. Hän muyös pakotti nuijaansa tekemiin koloihin kivenmurikoita, jolloin nuijasta tuli kuten hän itsekin huomasi: "Just mulle sopiva huitomavekotin."

Osa 2: Uusi ystävä

Tauski oli tehnyt itselleen oman nuijan ja oli iloinen. Se sopi hänen käteensä hyvin ja oli sopivan painoinen. Hän käveli ylpeänä kylässä uusi nuija olallaan. Kyläläiset viettivät mukavaa aikaa, sillä heidän elämänsä oli helppoa. He saivat kaiken mitä tarvitsivat ryöstöretkiltänsä. Tietysti he myös hankkivat tarvikkeita oman kylänsä läheltä, mutta ei heidän siltikään tarvinnut raataa kovin paljoa. Keskusaukiolta kuului torven törähdys. Se tarkoitti, että olisi tärkeää asiaa. "Meilä o kaksi ropleemaa", julisti päällikkö."Toine o se et meil o sapuska taravikkeet lopussa", päällikkö tokaisi. "ja toine on et miun heiveröinen poikain Taukki joka ol opiskelemas roomaliskyläs o vankittu orjaks tekee työtä", päällikkö sanoi surullisena. "TÖITÄ!!!" karjaisi väkijoukko. Se oli julminta mitä teutoneille voi tehdä. "Jote sovitettaa nää ropleemat yhteen ja ryöstettää roomalaiskylä ja vapautettaa miun poikain." päällikkö julisti verenhimoisena. Kaikki sotilaat lähtivät varustautumaan ja minuutin päästä kaikki olivat jo valmiina. "No sit ei muuta kuin matkaan vuan!" päällikkö karjaisi. Ja niin me lähdimme matkaan.

Matka ei ollu mikään erityisen kummallinen asia. Kuljimme parisen kymmentä kilometriä ja matkan aikana tuli vastaan muutama kauppias, joilta otimme ystävällisesti hieman tarvikkeita.. He suostuivat kauppaan ilomielin ja kieltäytyivät ottamasta maksuksi muutamaa nuijankopautusta. Sitten me jatkoimme matkaa ja kauppiaat huutelivat meille hyvästejä ja heiluttivat käsiään. Saapuessamme roomalaiskylään muutama sotilas oli meitä vastassa. Pamautimme heitä päähän aivan oikeaoppisesti ja he hervahtivat kasaan. Kylässä oli lisää sotilaita. Tästähän oli tulossa oikein kunnon tappelu. Rynnimme kaikki sisälle kylään ja taistelimme. Minä sain vastaani pienen ukkelin, jolla oli iso metallinen laatta kädessään. Päätin humauttaa häntä ystävällisesti nuijalla. Hän torjui sen metallilaatallaan. Löin pari kertaa uudestaan. Hermostuin tuohon metallilaattaan. Tällä kertaa pamautin hänen laattaansa niin kovaa kuin vain pystyin. Siitä lähti kova värisevä ääni. Sitten paukautin uudestaan oikein olan takaa. Hän väisti ja löi minua laatalla käteen niin, että nuijani putosi.

Makasin maassa rähmälläni ja huohotin. Ukkeli virnisti ja sanoi minulle: "alea iacta est". Mitä ihmettä sen piti tarkoittaa? Vastasin hänelle: "Mitä piruu siin virinistelet pätkä? Painu hornan kuuseen!". Mies meni totiseksi ja aikoi huitaista minua miekallaan. Kierähdin pois sen alta ja nappasin nuijani. Pamautin häntä lujaa kylkeen. Hän vajosi polvilleen. "Naurattaako nyt pätkä. Nyt sie sinne hornaa lähret". Ja niin minä kumautin häntä poikittaislyönnillä päähän. Hänen päästään lähti rusahdus ja hän ulvaisi kerran ja kuoli. "Hei Tauski! Mie oon täälä!" Taukki kiljaisi. "Miä tuun hakke siut!" vastasin. Ja niin me lähdimme kotiin. Kotimatkan aikana me tutustuimme Taukin kanssa ja meistä tuli ystävät.

Saavuimme kotikylään ja kauhistuimme. Kylästämme nousi yksi suuri savuvana taivaalle. Kylämme oli raunioina ja kaikki olivat kadonneet. Nyt joku oli tehnyt viimeisen tekonsa.

Osa 3: Uusi ase

Huusin raivona joka ikisen kirosanan ja manuksen jonka osasin. Menimme vauhdilla kyläämme ja tutkimme paikat. Näimme, että heillä oli ollut varsin suuri sotajoukko. Paljon suurempi kuin mikä meillä on. Kaikki oli maan tasalla. Ne turkasen pölkkypäät olivat pistäneet kaiken matalaksi. Autoimme kuitenkin kyläläisiä rakentamaan kylän uudestaan. Maksamme jokaisen raatamamme hikipisaran heidän verellään. "Taukki! Sää ku olit siel roomalaisil opiskelemas niin mitä sää opiskelit?" kysyin. "Miä opiskelin tota aseteknolokiaa", Taukki vastasi. "Hyvä. Nyt sää alat kehittelee meile parempii aseit. Onko asia selevä?" Kysyin hampaat narskuen. "No tottahan asia selevä on. Miä käyn heti asian kimppuun", Taukki vastasi. Kokosimme Taukin kanssa muita älykkäitä nuoria auttamaan Taukkia. Itse palasin kylän jälleenrakentamiseen.

Saimme kylän jokseenkin kuntoon ja menin Taukin luokse. "Noh, onks mittöö viel ratkenna?" kysyin. "Ei viel, mut noi poijaat neuvottellee paraikaa", Taukki sanoin. Kävin torpassa, jonka Taukki oli nimennyt akatemiaksi. Siellä oli täysi tappelu menossa. Nuijat heilu ja pöly lensi. "Hoi poijaat. Nyt lopetatte ton turkasen leikkimisen ja käytte töihin!" karjuin heille. "Oolrai pomo. Huomenna saadaan eka vekotin valamiiks", he vastasivat hampaita syljeksien. Olin iloinen siitä, että he osasivat keskustella asioista.

Aamulla kukko herätti minut kiekaisullaan. "Turkasen tirppa!" karjaisin ja humautin sitä nuijalla. Saa nähdä mitä pojat olivat kehitelleet. Menin akatemialle ja Taukki tuli vastaan. "Moi Taukki! Miten mänee?" kysyin. "Ihan makoisasti. Tuu mukkaan. Ase näytettään kasarmilla", Taukki sanoi ylpeänä. Menimme kasarmille yhtä matkaa. Saapuessamme perille kaikki olivat jo työn touhussa. "Oolrait. Täs o meiän kehittelemä ase", kehittelijä sanoi. Hän otti peitteen pois ja sen alla oli... kepukka. "Mitäs tää o. Missä se ase on?" kysyin. "Hei taukki! Se on tossa noi" kehittelijä karjaisi. "Täh! Mitäh?" Taukki kysyi "Sitä sua kokkeila. Tuola o harjotusmaalitaului." kehittelijä lausahti. "No niinpä näkkyy olevan", Taukki tokaisi. Menimme harjoitusalueelle. "No annapas nyt miulle tommone... keihäs-juttu-systeemi" töksäytin Taukille. Taukki antoi minulle keihään ja sivalsin sillä maalitaulua. "Ei noi Tauski. Sil tökkästään", kehittelijä yritti selittää epätoivoisena. Kokeilin tökkäistä sillä maalia. Ei tuntunut hyvältä. Tökkäisin uudelleen. "EI-TÄÄ-MIKKÄÄN-ASE-OO! TÄÄ-ON-JOKU-TURKASEN-HAM-MAS-TIK-KU!" karjuin äkäpäissäni viskaten sen samalla akatemian oveen törröttämään.

Osa 4: Raivonpurkaus

Olin aivan raivoissani tuosta uudesta "aseesta". Pakkohan se oli myöntää, että se sopi lapsille ja vanhuksille, mutta että raavaalle soturille. Olin koko päivän pahalla päällä enkä tehnyt muuta kuin tallustelin ympäri kylää nuija kuorassa. Kävin kapakassa toivoen kapakkatappelua. Otin yhden oluen. "Kuules pamppupää. Et sattumoisin tarajois mulle tota olutta?" humalainen kysyi. "En!" karjaisin sille. Toivottavasti se pysyy nyt kaukana minusta. "Kuules tyyppi. O hyvin epäkoh... koht... epäkh...epäkohteliasta kieltäytöä yhren tuopin tarajoomisest", humalainen sammalsi. "Noh, mitä sit. Miä en tarajoo kellekkää mittää", vastasin humalaiselle. "Noh, poijaat! Eiköhän anneta sille turupiin nii et korovis soi?" humalainen karjaisi kavereilleen. "joo, okkei. Pikkane tappeluha virikistää vähäsen", yksi humalaisen kavereista vastasi.

Ja siitähän alkoi varsin pirteä tappelu. He yrittivät humalaisina käyttää Taukin kehittelemiä keppejä. Minähän en mistään hammastikuista välittänyt. Humautin nuijaani kaaressa ja monta keihästä meni poikki ja yhdeltä humalaiselta halkesi kallo. Jatkoimme tappelua ja osa oli ottanut jo tuolia avukseen. Jätin nuijani oven pieleen ja otin lähimmäisen pöydän ja viskasin sen heitä päin. Alkoi kuulua älytön määrä manauksia ja kirouksia. Sitten otin nuijani... mutta missä se oli. Känniläinen joka oli pyytänyt olutta piti sitä käsissään ja virnisti. "Nyt siä kualet", hän sanoi hekottaen hysteerisesti. Nappasin lähimmän ukon (joka sattui olemaan baarimikko) ja heitin hänet humalaista päin. Humalainen ja ukko lensivät nurin. Nappasin nuijani ja kopautin molempia päähän. Mielestäni täällä oli liian likaista joten heitin kaikki ikkunasta pihalle. Sitten join olueni loppuun. Olin jo hieman paremmalla päällä. Oli jo ilta ja päätin mennä nukkumaan.

"Missä se turkasen tirppa on?" ärjäisin. Oli jo keskipäivä ja olin nukkunut koko aamun. Olin edelleen vihainen. Akatemian ovessa törrötti edelleen eilen viskaamani keppi. "Pyh! Eivätkö ne saa edes yhtä tikkua irti ovesta?" mutisin kävellessäni ohi. Taukki oli näemmä hieman ryhtynyt epäröimään kommenttieni jälkeen. Hän ei ollut enää oma normaali itsensä. Nykyään hän pälyili ympärilleen epätoivoinen ilme kasvoillaan ja vältteli minua. No jos ei seura kelpaa niin ei sitten. "Tauski! Tule tänne!" se oli komentajamme. Menin hänen luokseen. "Nyt sie oot ollu tosi tyhymä. Siis raivosit Taukilekkin vuan koska sen tekemä ase ei miellyttäny sua. Ja sitten pistit viel miun lempikapakankin päreiksi", komentaja haukkui minua. "Anteeks, mä parannan tapani", sopertelin. No, nyt ei auttanut kuin ottaa itseään niskasta kiinni ja mennä pyytämään Taukilta anteeksi. Hän oli iloinen kun sovimme asiat. Sitten aloimme yhdessä kehittelemään sopivia aseita.

Osa 5: Tulta ja tappuraa!

Uurastimme Taukin kanssa yötäpäivää ja mietimme aina eri ase vaihtoehtoja. Lopulta päätimme, että aseen pään pitäisi olla rautaa. Päätimme ottaa mallia puunhakkaajien kirveestä, paitsi että suurennamme sitä ja tasapainotamme sen kunnolla. Lopulta saimme aseen valmiiksi ja olimme ylpeitä itsestämme. Seuraavana päivänä järjestimme esittelyn. "Nonnii. Edelline ase oli täys pölökky joten kehittelimme paremman aseen. Täss se on", sanoin ja esittelin sotakirvestä. Kaikki kiljuivat riemusta ihaillessaan asetta. "Tauski, siä ku oot kehitelly aseita nii mäki mietin miten mä voisin auttaa sua" yksi metsästäjistämme kailotti. "nih, mitäs siä oot suanu valamiiks?" kysyin häneltä. "Koulutin tiedustelijoita metsästäjistä", hän kertoi. Kehuin häntä ja menimme pienelle ryypylle. Lopetettuamme olimme molemmat saaneet juotua kaksi tynnyriä olutta juotua ja olimme aikamoisessa humalassa. Kaaduin katuojaan ja torkahdin sinne.

Aamulla nousin virkeänä ja iloisena. "Nyt tekkee miel lähtee taistelemmaa", tokaisin tyytyväisenä. Lähdin kasarmille ja keräsin joukkoja. Aika moni oli ottanut aseekseen nuijan ja keihään ja oli siellä muutama kirveskin. Lähdimme yksissä tuumin tappelemaan toisia teutoneita vastaan. Kun saavuimme kylän laidalle, sieltä tuli juoksien puolustajia. "Nyt syydettään niiren niskaan tuluta ja tappurata! Jos miä näe yhrenkään niistä henkissä miä potkasen teitä jokasta persuuksille et ukkonenkin o katteelline!" karjuin joukoilleni. Kaikki joukkomme juoksivat karjuen puolustajia vastaan. Ryntäsin itsekkin taisteluun. Ensin humautin yhtä partaniekkaa kirveellä päähän niin että kallo halkesi. Sitten seuraavaa humautin mahaan kirveen päällä ja pamautin häntä kirveen tylpällä päällä niin että rusahti. Kolmannen kaadoin lyömällä selkärangan hajalle. Jatkoimme taistelua ainakin tunnin ja kaikkialla oli huutoa. Lopulta kuitenkin totesin kaikkien harmittavasti kuolleen. Siihen se lysti loppui. Lähdimme kohti kylää.

Asukkaat olivat varsin ystävällisiä ja tottelivat. Veimme kaiken mikä vain irti lähti ja jotkut veivät kylän naisiakin. Meillä oli luvassa varsin hauskaa pitkäksi aikaa. Lopulta kun olimme tyhjentäneet viinavaraston ja syöneet heidät puille paljaille, poltimme kylän lopullisesti. Paistoimme vielä muutaman makkaran, kunnes lähdimme kotia kohti.